Oma innostumiseni frisbeegolfiin tapahtui kesällä 2011 perheen kanssa kylpyläreissulla Vesileppikseen. Ostin hotellin respasta pari kiekkoa ja lähdettiin kokeilemaan minkälaista touhua mahtaa kiekkojen viskely olla. Muksujen into lopahti aika nopeasti kierroksen aikana, mutta itse olin käytännössä koukussa muutaman ekan väylän jälkeen.
Itsekään en olisi kyllä silloin uskonut hurahtavani lajiin niin rankasti, että seuraavana kesänä olisin rakentanut parin kaverin kanssa Mikkeliin kokonaisen radan. Näin kuitenkin kävi ja monien koukeroiden kautta Mikkeliin perustettiin rata yhteistyössä kaupungin ja metsähallituksen kanssa.
Mikkelin frisbeegolf ry on perustettu loppusyksystä 2012, pari kuukautta Siekkilän frisbeegolfradan valmistumisen jälkeen. Radan valmistumisen jälkeen alkoi kokeilijoita ja harrastajia saapua radalle ja ensimmäisiä jäseniä seuraankin.
Alkukeväästä 2013 kävi jo selväksi, että 12-väyläinen rata ei riitä alkuunkaan koko ajan suosiotaan kasvattaneelle lajille Mikkelissä, vaan ruuhkaa alkoi syntyä. Ruuhkaa helpottamaan saimme rakennettua kolme lisäväylää radalle, jotka eivät hirveästi tungosta helpottaneet.
Seuraan liittyi mukavasti lisää jäseniä ja kesän loppupuolella seurassamme olikin jo yli 50 jäsentä. Järjestimme kesän aikana jo viikkokisoja ja Mikkelin mestaruuskilpailutkin. Myös koko perheelle suunnattu ohjattu tutustumispäivä lajin pariin jäi tapahtumana mieleen. Ohjattuja tutustumisia yrityksille ja yhteisöille olemme myös tehneet aivan alusta alkaen.
Syksyllä 2013 päätimme koettaa laajentaa rataa entisestään ja kuusi uutta väylää Siekkilään valmistuikin keväällä 2014. Harrastajamäärät kuitenkin lisääntyi samaa tahtia kun rataa laajennettiin ja 2014 oli rata välillä aika tukossa kauniina kesäiltoina.
Seuran toiminta kasvanut koko ajan ja seurassa on tällä hetkellä yli sata innokasta frisbeegolfaajaa mukana viemässä lajia eteenpäin Mikkelin seudulla.
Timo Ruuska, Mikkelin frisbeegolf ry:n perustaja